Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2022:56 on käsitelty muun ohella sovintotarjouksen merkitystä oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuteen.
Tapaus kuvastaa, kuinka ennen oikeudenkäyntiä ja oikeudenkäynnin kestäessä tehdyillä sovintotarjouksilla voi olla ratkaiseva merkitys oikeudenkäyntikulujen korvausvastuun kannalta. Oikein laaditulla ja mitoitetulla sovintotarjouksella voi suojautua tehokkaasti erityisesti määrältään ylimitoitettuja korvausvaatimuksia vastaan, sillä sovintotarjouksen hylkääminen voi johtaa siihen, että sovintotarjouksen hylänneen tahon katsotaan aiheuttaneen tarpeettomia oikeudenkäyntikuluja, jotka tahon tulee korvata.
Vastavuoroisesti vaatimuksia esittävän tahon kannattaa suhtautua vakavasti vastapuolen asianmukaisiin sovintotarjouksiin niiden perusteettoman hylkäämisen synnyttämän kuluriskin vuoksi.
Tapauksessa on ollut kyse kiinteistökauppaan perustuvasta ostajien hinnanalennusta koskevasta vaatimuksesta. Ostajien vaatimus on menestynyt vain osittain, minkä lisäksi myyjät ovat tehneet ensimmäisen sovintotarjouksen ennen oikeudenkäyntiä ja toisen sovintotarjouksen käräjäoikeuden valmistelun kuluessa. Jälkimmäinen sovintotarjous on määrältään ylittänyt hovioikeuden tuomitseman hinnanalennuksen määrän. Hovioikeus on velvoittanut ostajat korvaamaan myyjien oikeudenkäyntikulut kokonaisuudessaan sekä käräjä- että hovioikeudessa huolimatta siitä, että myyjät on velvoitettu suorittamaan ostajille hinnanalennusta.
Hovioikeus on perustanut tapauksessa tekemänsä kuluratkaisun Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2008:52 ilmaistuun oikeusohjeeseen. Oikeusohjeen perusajatuksena on ollut, että ostajilla on ollut mahdollisuus hyväksyä sovintotarjoukset, mutta he ovat arvioineet pääsevänsä niitä parempaan lopputulokseen oikeudenkäynnin avulla. Tämä valinta on osoittautunut virheelliseksi. Oikeudenkäynnin jatkaminen sovintotarjouksen jälkeen on asian lopputulos huomioon ottaen ollut tarpeetonta, ja ostajien on siten vastattava näistä molemmille osapuolille aiheuttamistaan tarpeettomista oikeudenkäyntikuluista.
Tapauksessa Korkein oikeus on kuitenkin arvioinut tilannetta toisin kuin hovioikeus. Korkein oikeus on antanut hovioikeutta suuremman merkityksen sovintotarjousten muillekin ehdoille kuin yksinomaan sovinnossa tarjotulle euromäärälle. Koska myyjien tekemä sovintotarjous on sisällöltään ollut laajempi kuin kysymyksessä ollut riita-asia ja se on ollut voimassa vain lyhytaikaisesti, ei tarjousta ole ollut perusteltua verrata suoraan asiassa myyjien maksettavaksi tuomitun hinnanalennuksen määrään. Korkein oikeus ei näistä syistä ole antanut kuluvastuuta ratkaistaessa ratkaisevaa merkitystä sovintotarjoukselle, mutta se on voitu ottaa kokonaisharkinnassa huomioon.