Korkein oikeus on 19.11.2025 antanut ratkaisun KKO 2025:98 koskien tuhoutuneesta rakennuksesta suoritettavan vahingonkorvauksen määrän arvioimista. Ratkaisussa on selkeästi kuvattu vahingonkorvauksen määrän arvioimisen kannalta keskeiset ja vakiintuneet vahingonkorvausoikeudelliset normit ja periaatteet. Ratkaisussa on ennen kaikkea ollut kyse sen täsmentämisestä, miten näitä oikeusohjeita tulee käytännössä soveltaa.
Tapauksessa A on omistanut vapaa-ajan käytössään olleen rakennuksen, joka on tuhoutunut käyttökelvottomaksi. Korvausvelvollinen on ollut B. A on vaatinut B:ltä vahingonkorvauksena uuden vastaavan rakennuksen rakentamiskustannuksiin perustuvat 165.000 euroa korkoineen. B on kiistänyt vaatimuksen vedoten siihen, että tuhoutuneen rakennuksen markkina-arvoon perustuva käypä arvo on ollut korkeintaan 45.000 euroa.
Korkein oikeus on ratkaisussa todennut, että vahingonkorvausoikeuden yleisten periaatteiden mukaan A tulee saattaa siihen asemaa, jossa hän olisi ollut ilman vahinkoa (=täyden korvauksen periaate). A ei saa myöskään korvauksen seurauksena päätyä parempaan asemaan kuin missä hän olisi ollut ilman vahinkoa (=rikastumiskielto).
Periaatteiden soveltaminen käytännössä edellyttää korkeimman oikeuden mukaan tapauskohtaisten olosuhteiden ottamista huomioon. Nämä olosuhteet ratkaisevat, onko korvauksen määrittämisessä lähtökohdaksi syytä ottaa myyntihinta ennen vahinkoa vai vastaavan uuden rakennuksen rakennuskustannukset. Korkein oikeus on ratkaisussa nimenomaisesti korostanut, että rakennuksen käyttötarkoitukselle on annettava erityistä merkitystä.
Koska tapauksessa on ollut kyse A:n vapaa-ajan asunnosta, jota hänen on ollut tarkoitus hyödyntää myös tulevaisuudessa, korkeimman oikeuden mukaan lähtökohdaksi korvauksen määrittämisessä on tullut ottaa uuden rakennuksen rakennuskustannukset. Muutoin A ei tosiasiallisesti saisi sellaista korvausta, jolla A saisi tuhoutuneen rakennuksen tilalle samanlaatuisen ja -kuntoisen rakennuksen. Jotta A ei kuitenkaan rikastumiskiellon vastaisesti hyödy korvauksesta, korvausta määrättäessä tulee vähennyksenä ottaa huomioon se hyöty, jonka A saa uuden rakennuksen tasonparannuksen ja rakennusosien käyttöiän pidennyksestä. Tämän korvauksesta vähennettävän hyödyn määräksi on arvioitu 60.000 euroa, joten A on oikeutettu 105.000 euron korvaukseen.
Ratkaisu on nähdäkseni selkeä käytännön esimerkki siitä, miten vakiintuneita vahingonkorvausoikeudellisia periaatteita sovelletaan käytännössä. Lisäksi ratkaisu korostaa, että tuhoutuneen rakennuksen osalta suoritettava vahingonkorvaus ei kategorisesti määräydy joko myyntiarvon tai korvaavan uuden rakennuksen rakentamiskustannusten mukaan, vaan lähtökohdan valitseminen näiltä osin tulee perustaa tapauskohtaisiin olosuhteisiin ja erityisesti rakennuksen käyttötarkoitukseen.